15. huhtikuuta 2013

Kahvivanukaskakku - "peikonräkäkakku"


Sokerikakkutaikinaan

8 kananmunaa (erottele keltuaiset ja valkuaiset)
150 g tomusokeria (n. 2 dl)
1 dl vehnäjauhoja
2/3 dl perunajauhoja
½ vaniljatangon siemenet

Vanukkaaseen

7 munankeltuaista
150 g tomusokeria (n. 2 dl)
½ vaniljatangon siemenet
1½ dl kuohukermaa
1½ dl vahvaa kahvia (espressoa tai mokkakahvia)
250 g voita

Pohja
Pala kakkua

Vaahdota sokeri ensin keltuaisten kanssa vaahdoksi.
Vispaa valkuaiset jäykäksi vaahdoksi. 
Sekoita vehnä- ja perunajauhot sokeri-keltuaisvaahdon kanssa. Lisää varovasti sekoittaen valkuaisvaahto. 
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Pane uuniin keskitasolle ja paista n. 45 minuuttia.
Valmista sillä välin vanukas.

Vanukas

Laita kasariin munankeltuaiset, tomusokeri, kerma, kahvi ja vaniljatangosta raaputetut siemenet. 
Pane kasari vesihauteeseen, kuumenna ja vatkaa seosta, kunnes siitä tulee sakeaa.
Laita kasari kylmään veteen ja vatkaa taas, kunnes seos on jäähtynyt ja jäykkää. 
Vaahdota voi ja sekoita se joukkoon varovasti. 
Laita seos jääkaappiin 40 minuutiksi. 

Kumoa kakku vuoasta. Anna jäähtyä ritilällä. Käännä ympäri ja halkaise kolmeksi kakkupohjaksi. 
Levitä pohjien päälle kahvivanukasta ja päällystä kakku vanukkaalla päältä ja reunoilta. 

Huomioita reseptistä

Peikonräkäkakku
Ensinnäkin kahdeksan munan kakkupohja kuulostaa varmasti nykykorvaan aivan käsittämättömältä. Koska ohjeessa ei kuitenkaan ole lainkaan leivinjauhetta, taikina ei nouse kovinkaan paljoa. Yhdestä annoksesta saa kyllä kaksi normikokoista kakkupohjaa, mutta jäävät sen verran mataliksi, että pohja kannattaa halkaista vain kerran, ei kahdesti, kuten alkuperäinen ohje neuvoo. Toisaalta jos koko taikinan käyttää yhteen kakkupohjaan, pohjasta luultavasti tulee tarpeeksi paksu kolmikerroksiseen kakkuun. Vaihtoehtoisesti voisi myös jakaa taikinan kahtia ja käyttää leivinjauhetta, jolloin pohja voisi nousta hieman. Pohja on myös melko kuiva, joten se kannattaa kostuttaa niin välistä kuin päältäkin. Keväisten naamiohuvien keittiöpiiat keksivät käyttää siihen ylijäämäkermaa ja -kahvia. 

Vanukkaan kanssa on huomattavasti helpompi unohtaa vesihauteet ja vain kuumentaa sitä kattilassa sekoittaen, kunnes seos muuttuu hyvin jäykäksi vanukkaaksi. Turhautuneena hitaaseen sakeutumiseen mukaan livahti 1-2 rkl perunajauhoja, mikä nopeutti ja helpotti asioita rutkasti. Seos saa olla hyvin sakeaa, ennen kuin sen annetaan jäähtyä ja siihen sekoitetaan vaahdotettu voi, sillä voi vielä notkistaa vanukasta. Liian löysä vanukas valuu kakun reunoilta. 

Kakun koristeleminen on suositeltavaa. Keväisten naamiohuvien keittiössä kakku sai lempinimen "peikonräkäkakku", koska se näytti juuri siltä itseltään. Päälle sihdattiin ihan toimivana hätäratkaisuna kaakaojauhetta ja kylkeen lykättiin ananaskirsikka. Ei ehkä kaikista esteettisin lopputulos, mutta parempi kuin ei mitään. Koristelussa tietenkin vain mielikuvitus on rajana. 

3. huhtikuuta 2013


Viimeisetkin vastaukset tanssiaisvierailta ovat saapuneet. Luvassa on oikein hauska ilta uusien tuttavuuksien kanssa, ja eipä tanssilattiallakaan liene liikaa tilaa - niin monta iloista vastausta saimme! Nyt onkin aika patistella piiat töihin ja kietaista itsekin esiliina eteen.

Uskon kyllä, että paronittaren Maija-piika ja keittiöpiikamme Ida kyllä hoitavat naamiohuviemme tarjoilun onnistuneesti, vaikka eivät olekaan koskaan näin suurista juhlista olleet vastuussa. Olemme paronittaren kanssa neuvoneet Idaa ja Maijaa ja kertoneet heille, mitä kaikkea haluaisimme pöytään tarjolle. Marengit ovat osoittautuneet haastaviksi kummallekin: Vaikka Maijan ensimmäiset marengit olivatkin menestys, toiset tyttöparka käristi liian kuumassa uunissa. Ja puhumattakaan Idan marengeista, joita ei oltu vatkattu tarpeeksi kovaksi vaahdoksi alkujaankaan (tuo vetämätön vätys väsähti kesken vatkaamisen ja rikkoi vispilän!) ja jotka näyttivät uunista tultuaan hyvin surullisilta kasoilta ja olivat vielä sisältä aivan raakojakin. Onneksi Ida osaa sentään leipoa peruskakkuja, ja ajattelinkin antaa hänelle veljeni Itävallasta lähettämän kahvivanukaskakun reseptin kokeiltavaksi. Hieman kyllä arveluttaa, mitä siitä mahtaa tulla... Tyttö tuskin on koskaan leiponut niin hienoa kakkua.

Eilen tanssiharjoitusten jälkeen piipahdin paronittaren luona sovittamassa uutta kureliiviäni. Voi, miten sievä se onkaan, mutta niin kovin piukka! Paronittaren taitava käden jälki näytti kyllä uskomattomalta. Vielä viimeiset viilaukset, ja toivottavasti saan uuden kureliivin ylleni maskeraadiimme. Onneksi mamselli Sand ei ollut paikalla, sillä hän olisi varmasti pyöritellyt taas päätänsä nuorempien naisten hölmöyksille. Paronittaren nyöritettyä minut varsin tiukasti hän katseli kättensä työtä ja intoutui suorastaan kuin 17-kesäinen tyttönen vaatimaan, että erään tietyn herran tulisi vielä joskus nähdä minut tässä kureliivissäni. Hän jopa lupasi tarvittaessa järjestää harhautuksen mamselli Sandin varalle. Hupsu paronitar! Muistanpa vielä sen poskia kuumottavan hetken, kun tämä kyseinen herra törmäsi huoneeseen ollessani vaihtamassa vaatteita vain kureliivi, paita ja sukat verhonani. Muistan aina, miten sydämeni hypähti kurkkuun, kun herra - itsekin hieman puolipukeissa - häkellyksestä toivuttuaan sipaisi kureliivini olkainta kevyesti ja kehui kureliiviäni hyvin sieväksi, ennen kuin poistui paikalta yhtä äkkiä kuin oli ilmestynytkin jättäen minut täydellisen hämmennyksen ja nolostuksen valtaan.

Pakarituvalta leijailee ihanainen tuoksu. Luultavasti Ida on juuri ottanut kuulun piimäkakkunsa uunista. Tiedänpä, mitä iltateeni kanssa nautin. Nyt kuitenkin kevät kutsuu haukkaamaan raitista ilmaa. Enää en uskalla lähteä jäiden yli Hatanpään kartanolle tapaamaan asessori Ahlmanin Ottiliana-rouvaa, mutta ehkäpä saan lainata tädin vaunuja sen verran, että voin pistäytyä juttusilla. Ellei täti sitten itsekin haluaisi lähteä tervehtimään Ottiliana-rouvaa, jota niin kovasti pitää arvossa. Minun valitettavasti täytyy sanoa, että kaipaan vanhan vapaaherra Boijen aikaa, jolloin kartanolla tapahtui paljon mielenkiintoisia asioita. Olisin niin mieluusti nähnyt vapaaherra Boijen mulperipuiden menestyvän, mutta ilmeisesti näin kylmä ilmasto ei sopinut mulpereille kasvihuoneesta huolimatta. Niin kuolivat sitten silkkiäistoukatkin, eikä Boije saanutkaan silkkituotantoa aloitettua. Mutta mielenkiintoinen kokeilu, sitä ei voi kieltää! Kasvattihan hän perunaakin. Asessori Ahlman ei ole puoliksikaan niin mielenkiintoinen tapaus kuin vapaaherra Boije, joten luvassa lienee jälleen yksi puuduttava luento jostain kuivakasta aiheesta. Mieluummin käyskentelisin kartanon puistossa, joka tuo mieleeni aina vapaaherra Boijen vinkeät tarinat.